Särkänniemen Koiramäki on oma pikku maailmansa

1 Posted by - 01.09.2013 - Ammattikeittiöitä Suomesta

Tampereella sijaitsevan Särkänniemen Elämyspuistoon rakennettu Koiramäki avasi ovensa yleisölle huhtikuun lopulla 2013. Miljöö pohjautuu Mauri Kunnaksen kuuluisten ja rakastettujen lastenkirjojen maailmaan. Kirjoja tunteva voikin Koiramäessä astua sisälle keskelle mielikirjansa elämää.

Koiramäki rakennettiin entisen Lasten Eläintarhan tilalle. Koiramäen maatilalla on edelleen monia kotieläimiä, joiden kanssa voi tehdä tuttavuutta ihan lähietäisyydeltä. Maatila-alueen lisäksi kaksi muuta aluetta ovat kaupunki ja Käpälämäki.

Kun kahvilan nimi on von Guggelböö, täytyy sisustuskin suunnitella pilke silmäkulmassa. Pienet silmät osavat poimia salista hauskoja yksityiskohtia.

Kun kahvilan nimi on von Guggelböö, täytyy sisustuskin suunnitella pilke silmäkulmassa. Pienet silmät osavat poimia salista hauskoja yksityiskohtia.

Puiston rakennukset ja väri- ja äänimaailma ottavat vierailijan onnistuneesti otteeseensa. Vastaavanlaisia näin pitkälle teeman mukaisesti rakennettuja miljöitä ei suomalaisissa huvipuistoissa ole juurikaan nähty. Varmemmin niitä on löytänyt suurista Eurooppalaisista huvipuistoista. Karkkikaupasta on tehty apteekki, jossa myydään muun muassa etanankuolauutetta, leppäkertun pilkkuja, sormenjälkiä, metsäluteen leukaluita ja muita jännittäviä rohtoja.

Monien lasten suosikkipaikka lienee Drakkulan linna, jossa voi hyppiä, pomppia, kiipeillä, laskea mäkeä tai vain telmiä. Vanhemmat viihtynevät parhaiten fiinissä Von Guggelböö –kahvilassa, joka sijaitsee osoitteessa Koirakeisarinkatu 8. Pehmeiden vaaleanpunaisen ja –sinisen sävyin värjätyssä kahvilassa voi nauttia vaikkapa rouva Fredrikan Runebergintorttua ja ihmetellä rakennuksen hienoja yksityiskohtia. Suolaisen nälän yllättäessä voi suuhunsa sipaista muutaman lihapyörykän. Iloinen ja palvelualtis kahvilan henkilökunta on puketunut siniseen huiviin ja sinivalkoisiin mekkoihin.

Tre_kahvila

Kahvila von Guggelböö näyttävä linjasto tarjoaa kahvin kyytipojaksi kattavan valikoiman pullia ja kakkuja.

Jos Von Guggelböö –kahvila tuntuu liian hienostuneelta, niin silloin kannattaa kahvikupposelle istahtaa rustiikkisempaan kahvila Prännäriin. Prännäri-nimi tulee vanhanaikaisesta kahvinpaahtimesta. Koiramäki tutustuttaa perheen pienimmät myös Koiramäen ruokakulttuuriin. Malliannokset ovat nähtävissä muun muassa ruakasasta räätikkäloorasta, sakiasta rokasta, fiinistä puljongista ja äkkiväärästä guggelisopasta.

Rantakakkaraisenkatua pitkin pääsee katsomaan kotieläimiä. Matkalla on lasten suosikiksi noussut lautta, joka liikkuu köysistä itse vetämällä. Käpälämäellä sijaitsevassa Tassuteatterissa on hauskoja esityksiä. Siellä on myös valtava pyyhittävä seinätaulu, johon mahtuu piirtämään yksi jos toinenkin, ennen kuin tarvitsee pyyhkiä seuraavalle tilaa.

Koiramäen kahviloiden laitteet toimitti Metos.

– Projekti alkoi vuonna 2011. Meiltä mukana oli seitsemän hengen ryhmä, kertoo Koiramäen ravintolapäällikkö Katri Heinämäki.

– Tämä oli hieno projekti. Kaikki meni oikein hyvin ja Metoksen kanssa oli joustavaa tehdä ja suunnitella, Heinämäki jatkaa.

Toimintatapa, jossa hankkija kertoi tarpeet, vision ja tahtotilan suunnat Metoksen suunnittelijalle, jalosti lopullisista

Ravintolapäällikkö Katri Heinämäki oli alusta saakka mukana suunnittelemassa Särkänniemen Koiramäen ravintolatarjontaa. Käynnistys onnistui huhtikuussa hyvin ja ensimmäinen kesä antoi suuntaviivoja sille, miten tarjontaa tulisi jatkossa kehittää.

Ravintolapäällikkö Katri Heinämäki oli alusta saakka mukana suunnittelemassa Särkänniemen Koiramäen ravintolatarjontaa.

ratkaisuista toimivia. Katri Heinämäki kertoo, että heillä on vielä varaa laajentaa muun muassa ruokatarjontaa. Hänen kokemuksensa mukaan kestää noin kolme kautta, että voidaan varmuudella sanoa, mikä ruokapiste vetää ja miten yleisö ottaa ne vastaan. Palautetta on hänen mukaansa kerätty aktiivisesti se on ollut tähän asti todella myönteistä.

Särkänniemen Elämyspuiston tarjonta on monipuolinen: huvilaitteiden lisäksi alueella on Koiramäki, Delfinaario, Akvaario, Planetaario, Näsinneulan näkötorni ja Sara Hildénin taidemuseo. Tampereen kaupungin omistama Tampereen Särkänniemi Oy työllistää ympärivuotisesti noin sata henkeä. Kesäsesonkina henkilöstömäärä nousee tilapäisesti lähes kuuteen sataan.

Kiireisessä työelämässä on uusien ideoiden esiinkaivamiseksi toisinaan paikallaan poistua oman liiankin tutun työpisteen tunnelmasta ja herätellä luovuutta aivan toisenlaisessa ympäristössä. Särkänniemen Koiramäki tarjoaa tähänkin tarpeeseen vaihtoehdon: Koirakeisarinkadun päässä sijaitsee Raatihuone, jossa voi mainiosti pitää palaveria tai järjestää kokouksen. Tarjoilu hoidetaan kadun toisella puolelle olevasta kahvila Von Guggelbööstä.  Taatusti erilaisessa miljöössä voi syntyä ties kuinka hyviä ideoita, tuskin pelkkiä koiruuksia, vaikka Koiramäellä ollaankin.

Teksti: Juha Jokinen, Metos

Kuva: Juha Björklund, Metos

No comments